— Varjelkoon! Haluttaako lehtoriakin tanssimaan aamupuoleen yötä?
Lehtori ei kuullut Olgan sopimatonta otaksumista, sillä hän kaivoi kirjakaapin alinta hyllyä. Löydettyään, mitä etsi, kääntyi hän taas Olgan puoleen, antaen tälle kaksi paksua kirjaa.
— Lainaan Olgalle pari mielenkiintoista ja opettavaista kirjaa. Puhuttu sana ei jää niin mieleen kuin monta kertaa luettu kirja. Tässä on jalon Epiktetoksen elämäkerta. Hän oli vapautettu orja, mutta hänen henkensä oli vapaampi ja viisaampi kuin monen, joka on elänyt elämän aurinkoisella puolella. Toinen on eräs väitöskirja nimeltä "Kansojen rappeutumisen syyt". Molemmat kirjat sopivat juuri Olgan elämään ja opettavat katsomaan ilmiöitä historian perspektiivissä.
— Sitä minä en ole ikimaailmassa osannut, sanoi Olga levottomana.
— Toivon, että Olga ne luettuaan paheksuu omaa elämäänsä.
— Se on vissi se. Mutta orja minä en ole, en entinen enkä nykyinen. Lehtorin ei pitäisi kutsua köyhää tyttöä sellaiseksi. Eikä orjan elämäkerta sovi minun elämääni.
— Sitä minä en ole sanonutkaan, mutta minusta tuntuu kuin Olga olisi synnin orja.
— Voi olla, sitä on moni herrasihminenkin, sanoi Olga. Hänestä synnin orja oli vähemmän nöyryyttävää kuin ihmisen orja.
— Olga saa nyt mennä lukemaan. Minä toivon, että tämä keskustelu on selvittänyt käsitteitä, sanoi lehtori.
— Ihan kerrassaan, vastasi Olga, joka ei pannut vastaan muuta kuin hätätilassa.