— Minusta tumma iho on parempi, ainakin pienelle ja vilkkaalle.
— Nyt älä keskeytä enää. Katsos tässä on kaksi yhtenevää kolmiota.
Puolessa tunnissa oli läksy valmis.
— Kiitos, Meri. Minä en olisi ominpäin keksinyt yhtäkään todistusta, sanoi Ilkka ja nousi lähteäkseen.
— Dauphin selitti ne osittain tunnilla. Mutta istu vielä vähän aikaa, niin juodaan teetä yhdessä. Minulla ei ole halua syödä ruokahuoneessa. Isällä on ulkomaalainen vieras ja siellä puhutaan vain ranskaa.
— Sinähän olet niin ihastunut kaikkeen ranskalaiseen, sanoi Ilkka ja istuutui uudestaan.
— Ei kukaan ihminen ymmärrä ulkomaalaisten ranskaa. Kuulisit Helin ja minun puhuvan, niin ymmärtäisit joka sanan, sanoi Meri ja painoi soittonappulaa.
Valkomyssyinen tyttö toi tarjottimen, jolla oli teetä ja maukkaita voileipiä.
— Nyt me saamme samoja sandwitchiä kuin ulkomaalainen, sanoi Meri ja sytytti seinälampun, jonka valoa himmeä punainen varjostin lievensi.
Ilkkaa kainostutti vähän. Hän oli tottunut seurustelemaan vapaasti tyttötoverien kanssa. Koulussa väliajoilla ja kutsuissa hän oli paras seuranpitäjä. Mutta täällä he olivat kahden kesken, ja Meri oli niin oudon naisellinen. Ja koko huone oli kuin pyhättö. Tilanteessa oli pientä jännitystä.