— Eikö sen tytön perityt taipumuksetkaan?
— Lääkäri huomasi, että se, jolla on niin kauniit silmät, kuin sillä tytöllä, ei voi tehdä rikosta.
— Vai niin. — Sinäkään et voi koskaan tehdä rikosta, Meri, sanoi Ilkka ottaessaan uutta voileipää.
— Ilkka on ovela, ajatteli Meri. Ääneen hän sanoi:
— Onko sinusta ruumiillinen vai henkinen kärsimys vaikeampaa?
— Eri tavalla. Koti-ikävä on pahempaa kuin lievä kaulatauti, mutta liikavarpaat ovat kamalampia kuin suru kotimuistutuksesta.
— Omatunnon tuskat ovat julmempia kuin hammassärky.
— Eipä olekaan. Sinä et voi verrata, sillä sinulla ei luultavasti ole ollut omantunnon vaivoja.
— On. Kerrankin minä unohdin viedä isän tärkeän kirjeen postiin. Minä panin sen seuraavana päivänä enkä uskaltanut kertoa isälle. Kyllä minulla oli kauhea olo. Kirje tuli kuitenkin ajoissa perille, ja minä luulin, että omatunto tulisi tyytyväiseksi — mutta vieläkös mitä!
— Sinulla on jukin vaativainen omatunto. Mitä sinä sitten teit?