— Se putosi.
— Näin oppineet neidit eivät tietysti ehdi parsia sukkiaan, sanoi maisteri ja osoitti Tertun isoa varvasta, joka pisti ulos sukasta. — Eila Meriaho tuo kengän tänne ja nyt ilman mitään salatemppuja.
Kun Eila toi kengän, otti maisteri siitä kokoon rypistetyn paperin.
— Menkää nyt paikoillenne, niin minä luen tämän asiakirjan, jonka säilytyspaikka oli hiukan omituinen.
Tertun hermot eivät enää kestäneet — hän alkoi nyyhkyttää pää käsiä vastaan.
— Itke niin, ettet häiritse, sanoi maisteri ja alkoi lukea paperista:
»Tunti on kuiva ja luokka se nukkuu, vihkojen takana maisteri kukkuu. Päivä on pilvessä, kukaan ei valvo, kaikkien päällä on pimeä Kalvo.
Nurkassa vinkuvat rotta ja hiiri
siellä on kaksoiset Miili ja Siiri.
Helvi ja Tuovi ne paikoillaan nyökkää,
Otso vain Väinöä kynällä työkkää.
Kuka on luokassa suurempi pylväs,
Meri vai Onni tuo mestari ylväs?
Olli hän neuvoo keikari Jyrkiä,
Eilakin tahtoo luokalta pyrkiä.
Koruina meillä on Aissi ja Ilta
Otson ja Taunon taistelusilta.
Yksi on joukossa leppäkerttu,
punaisen hohtava tyttö, Terttu.
Nyt en mä jaksa tunnilla valvoa, kuunnella kuivaa maisteri Kalvoa. Tässä on totta ja tässä on pilkkaa, älkää vain epäilkö ovelaa Ilkkaa.»