— Hän on jo vuoteessa.
— Pelkuri! Sinäkin voisit katsoa, että poikien eväät ovat kunnossa, koska äiti ei näy välittävän siitä.
— Meillä on niin kiire aamuisin.
— Nouse aikaisemmin, niin ehdit paremmin, sanoi kamreeri kirjoittaen nimensä täytekynällä.
— Sano Reinolle, että hän saa olla kotona ensi pyhänä ja miettiä huonoa käytöstään. Miksi ette koeta olla tuottamatta harmia isällenne, joka tekee työtä teidän hyväksenne ja rakastaa teitä. Hyvää yötä, Heli.
Heli juoksi nopeasti Reinon luo, jolle hän antoi muistutuspaperin. Rangaistuksesta hän ei maininnut mitään. Isä unohtaisi sen mahdollisesti sunnuntaihin mennessä.
— Kuule, Heli. Sopiiko sinusta tällainen loppulause aineeseen: »Tämän tapaisen kodin minä tahtoisin, jos välttämättä täytyy asua talossa. Mieluimmin minä kuitenkin asuisin laivassa tai junassa, sillä minun henkeni halajaa matkustamista. Missä henki viihtyy, siellä on koti» Tauno kysyi.
— Minä sanoisin: »missä henki lepää, siellä on koti.» Menkää nyt jo vuoteisiinne, hyvää yötä, sanoi Heli ja ja meni huoneeseensa.
Tämä oli pieni kuin laivan hytti, entinen palvelijan huone. Heli oli itse paperoinut sen ja koettanut saada sen kodikkaaksi yksinkertaisin keinoin. Veljistä se oli ylellisesti kalustettu, sillä matto oli vähemmän kulunut kuin heidän, ja entisestä puserosta tehty lampunvarjostin oli silkkiä. Makuusohvalla oli tyynyjä, jotka todistivat Helin mielikuvituksen lentoa. Yhteen olivat kaikki luokan tytöt neuloneet nimikirjaimensa. Toisessa oli jokaista lukuainetta esittävä kuvio. Katkaistu kartio, algebrallinen lause, lakitaulut käskyineen, maalipaletti, kieliopin kirja, voimisteluteline ja nuotteja lensi nurkissa. Keskellä oli nainen, joka esitti lihavaa johtajatarta Jenny Spontia, Pytyksi kutsuttua. Yhdennäköisyys alkoi pään alapuolelta, mutta päässä oli pytyn tapainen hattu, josta nimikin oli johdettu.
Kolmannessa tyynyssä kiemurteli värillisiä käärmeitä, joita Heli kutsui viettelijöikseen. Siinä oli laiskuus, aamu-unisuus, kärsimättömyys ja huvinhalu. Ne kiilsivät kauniina ja vaarattomina, mutta niitä vastaan Heli kävi alituista taistelua.