— En minä katsonut kelloa — mutta suunnilleen. Siinä hevosessa oli sielua. Huomasi selvästi, että se ajatteli.
— Tehän olette tavaton taiteen ymmärtäjä, neiti Lind. Saanko pyytää teitä atelieeriini katsomaan töitäni? sanoi lumottu herra Pennanen.
— Kiitoksia, siitä tulee ihana hetki. Eikö niin, Meri?
— No, mutta Aissi!, sanoi Meri punastuen.
— Neiti Haavisto on tietysti tervetullut mukaan, ja kuka muu vain seurasta haluaa. Ehkä sopii huomenna kello kuudelta.
— Erinomaista, sanoi Aissi. Ja sitten sovittiin tavata herra Pennasen asunnolla.
Meri muisti Ilkan kutsun ja päätti jättää herra Pennasella käynnin. Luultavasti isäkin olisi vastustanut tätä käyntiä. Hän siis kiitti vain ja lupasi tulla, ellei olisi muita kutsuja, joita ei voinut jättää.
— Minä kaipaan suuresti tennisseuraa. Ovatko neidit huvitettuja siitä? kysyi luutnantti, joka oli kateellinen herra Pennaselle.
Molemmat tytöt sanoivat olevansa innokkaita tennispelaajia.
— Sehän on mainiota, ihastui maisteri Osmo. — Minä olen tilannut tennishallissa tunnit 11-1, keskiviikkoisin ja lauantaisin. Sopiiko neideille ensi lauantaina?