— Muistan kerrankin ollessani kahdeksannella luokalla, kuinka meidän ruotsin opettajamme nolasi luokan. Ja sitten seurasi aamupäivän tapahtuma, joka tuli monta vertaa hauskemmaksi Aissin suussa. Lopulti hän kertoi ruotsin opettajan pyytäneen koko luokan leivoksia syömään.
— Minä en luullut, että sellaisia opettajia onkaan, ihmetteli luutnantti.
— Kysykää neiti Haavistolta, jos hän vielä muistaa tämän vanhan asian, sanoi Aissi.
— Minä en sekaannu sinun juttuihisi, Aissi. — Luulen minä kuitenkin muistavani tuon tapaisen jutun, sanoi Meri varovaisesti.
Nyt alkoi luutnantti kertoa muistoja kadettikoulusta. Meri ihaili
Aissin taitoa nauraa sydämellisesti luutnantin typeryyksille.
— Te olette erinomainen kertoja, luutnantti Moring, Minulta jää ruoka kylmenemään tässä kuunnellessa, j.n.e.
Aissilla on nähtävästi hyvä sydän, joskin hän koulussa on oikukas, ajatteli Meri. Hän sanoi jokaiselle ystävällisen sanan.
— Maisteri Osmo on ainoa tyyppi, jolle silmälasit sopivat. Ne antavat kulttuuri-ihmisen leiman, sanoi Aissi ja puhutteli sitten vastapäätä istuvaa vasta-alkavaa maalaria.
— Milloinka herra Pennasella on näyttely? Minä ihailin Suomen Kuvalehdessä herra Pennasen kuvittamaa kertomusta. Tai oikeammin kuvia siinä. Jokaisessa ihmisessä oli luonnetta, jopa hevonenkin, jota minä pysähdyinkin katsomaan puoleksi tunniksi.
— Se on liikaa, neiti Lind, sanoi herra Pennanen imarreltuna.