— Ehkä, mutta siihen ei tarvita hyvää päätä.
— Mitä sitten?
— Neroa ja lahjoja. Anna tänne kirja, nyt minä osaan todistaa.
Heli selitti teoreeman pariin kertaan, ja Veikko sanoi:
— Kiitos, nyt minä ymmärrän. Minä tahtoisin tietää, onko minulla enemmän päätä kuin neroa tai lahjoja? Mitä sinä luulet, Heli?
— Ole nyt vain niin nerokas, että menet nukkumaan. Kello käy yhtätoista.
Veikon mentyä Heli suoriutui nopeasti sänkyyn. Aamunouseminen oli todellinen kiusa. Isä tosin aina sanoi, että kyllä siihen tottuu, kun vain menee ajoissa makuulle. Lapsia oli koetettu totuttaa menemään ajoissa levolle toistakymmentä vuotta, vielä onnistumatta. Niin kauan kuin aikaihmiset valvoivat, oli talo levoton.
Illalla olivat kaikki virkeitä ja elämä hauskempaa kuin harmaana aamuna. Mutta ensimmäinen tunti oli kauhean raskas, niinkuin viimeinenkin.
— Kun edes sängyssä saisi ajatella jännittäviä asioita, huokasi Heli ja hoki:
»Kun hiuksihini tarttui hän
ja lausui haukotellen — — —»