— Peltonen on hyvä ja vie kaikki kotiin. Sitten me emme tarvitse enää autoa. Kiitos kyydistä, sanoi Onni ja lähti myöskin pois autosta.
— Kas Onnia! Menetkö sinäkin Kestilän tyttöjen luo? Kiitos taivaallisesta retkestä, huusi Eila.
— Hupsu Onni, kun valitset ennemmin Helin kuin Cadillacin, huusi Tauno.
Auto oli jo täydessä vauhdissa, kuului vain poikien vilkkaat kiitokset.
— Nyt sinä jäit autosta. Ei sinun tarvitse saattaa minua, sanoi Heli.
— Kosken pauhu ja auton surina ja Eilan pärinä ovat liikaa minun hermoilleni. Minä kävelen mielelläni kotiin, sanoi Onni.
— Kiitos vain hauskasta retkestä.
— Minusta Eila oli tavattoman lapsellinen ja puhui pötyä koko matkan, sanoi Onni.
— Sellainen hän oli aina. Näkisit hänen aineitaan. Ne ovat täynnä suuria ja tavattomia sanoja, mutta niin lapsellisen naiveja, ettei voi olla nauramatta. Kerran hän kirjoitti: »Vaikka salama on luonnollinen ilmiö sähköopin alalta, niin sen ilmestymismuoto kuuluu enemmän estetiikan rajojen sisäpuolelle». Toisen kerran hän väitti, että: »Urheilu kehittää ruumista antiikin sääntöjen mukaan ja laiminlyö henkistä kehitystä, jonka tärkeyttä se ei ymmärrä.» Minä olen oppinut niistä monta lausetta ulkoa.
— Minä en tiedä tovereista paljonkaan muuta, kuin miten he esiintyvät tunnilla.