— Tämä oli eri kiva tikki, sanoi Veikko.
Matkaa jatkettiin, ja Eila istui viisi minuuttia vaiti ja puri alahuultaan. Sitten hän alkoi taas:
— Katsokaa, tuossa ohjaa tyttö autoa, ja minä en saisi istua edes ohjaajan vieressä. Tuolla kulkee yhdeksäsluokkalaisia. Päivää, päivää. Ne ovat sitten ylpeätä väkeä. Niinkuin he olisivat Helsingin tärkeimmät ihmiset. Mutta ensi vuonna sitä ollaan itse yhdeksäsluokkalaisia, jos algebra ja ruotsi vain sen sallivat.
Näin kului matka kaupunkiin takaisin.
— Ole hyvä ja pysähdytä Heikin- ja Simonkadun kulmaan. Minä menen
Kestilän tytöiltä lainaamaan hauskan kirjan, sanoi Heli Onnille.
— Hyvä.
— Minne minä joudun? On kamalan kuivaa nousta autosta keskellä kaupunkia, kun muut ajavat omalle ovelleen? kysyi Eila.
— Anna Peltoselle osotteesi, niin hän vie sinut ensin kotiin. Te ajatte varmaankin mielellänne vähän enemmän, sanoi Onni pojille.
— Huisin mielellään. Rakas, Eila, asu Kulosaaressa tai Seurasaaressa, sanoi Reino.
Samassa auto pysähtyi, ja Heli hyppäsi alas.