Auto pantiin käyntiin.
— Eikö olekin juhlallista, kun meidän elämämme riippuu herra Peltosen pyörittämisestä? Ajakaa vasemmalle, tuolla on pyöräilijä. Saanko minä täräyttää merkkiä? Minäkin tahtoisin auttaa, ettei herra Peltosella olisi yksinään koko työ. Ajetaanpa kilpaa tuon punaisen auton kanssa. Saanko minä pitää kiinni herra Peltosen hihasta, kun auto kiertää niin jukisti? Ai, kuinka minä pelästyin, älkää törähyttäkö ennenkuin varoitatte minua. Nauttikaa tekin herra Peltonen luonnosta ja heräävästä — — — hui, miten läheltä tuo ajuri hipaisi meitä. Älkää kääntykö sinnepäin, tuolta voi pujahtaa paremmin, Eila huitoi, ja suu kävi yhtä mittaa.
Peltonen pysähdytti auton keskelle tietä. Hän katsoi kysyvästi Onniin ja sitten Eilaan.
— Parasta että Eila ja Veikko vaihtavat paikkaa, muutoin tapahtuu onnettomuus, sanoi Onni avaten auton oven.
— En minä tahdo vaihtaa, täällä on paljon jännittävämpää olla.
— Tule nyt sisään, Eila. Sinä hermostutat ohjaajaa, sanoi Heli.
— Minähän vain neuvon, mitenkä hänen on ajettava, Silläaikaa kun hän katselee rattia. Eikö niin herra Peltonen?
— Ei, neiti, sanoi Peltonen.
— Nostakaa, pojat, hänet tänne sisään, sanoi Heli.
— Ei saa koskea minuun, sanoi Eila ja kiipesi harmissaan sisään.