— Minä olin ainoa tästä seurasta, joka osasin käyttäytyä kuin maailmannainen, sanoi Eila.
— Onnin ja minun kustannuksella, sanoi Tauno.
— Minä annoin teille tilaisuuden olla jaloja luonteita.
— Ajattele, minkälainen hautausmaa tunnelma tässä ihanassa Cadillacissa olisi ollut Père Lachaise'in varjon alla, sanoi Heli.
— Älkää nyt enää toratko, vaan nauttikaa ennen lähtöä, luonnon suuresta rauhasta, jota Vantaan hyrskyt säestävät, sanoi Eila.
— Ja puhvelihärkien mylvinästä aavikolla, sanoi Veikko osoittaen tielle, josta kuului autotorvien törähdyksiä.
— Lähdetään jo, joudutti Reino.
— Ennenkuin Eila alkaa tulla uudestaan tunteelliseksi, sanoi Tauno.
— Tämä matka olisi ihana, jos Tauno ei aina ironiseeraisi, vaan ymmärtäisi toistenkin luonteita, jotka ovat monivivahteisemmat kuin hänen, sanoi Eila kiiveten autoon. — Minä menen nyt Peltosen viereen.
— Se onkin parasta, silloin ei kukaan keskeytä sinua. Veikko tulee sisään, sanoi Tauno.