— Lue ääneen, Ilkka. Nyt me olemme rauhassa tässä sopessa. Ei kukaan kuuntele meitä, sanoi Meri.
— No, samapa tuo, sanoi Ilkka vetäen paperin taskustaan.
— Minä en ymmärrä koko asiaa, sanoi Tauno.
— Eikö Heli ole kertonut vedosta? kysyi Ilkka.
— On niinkin, mutta kahvillahan se on kuitattu.
— Meri vaati vielä runon kissasta ja vedosta. Kuunnelkaa nyt:
— Sen tuli olla taiteellinen, ylevä ja hauska, sanoi Heli.
— Tietysti, sanoi Ilkka ja alkoi lukea:
»Ystävää mä muistan kaksi, kunnes tulen harmahaksi. Yksi musta kissa Kroketti, toinen musta Meri koketti.
Kissan tapoin kavalasti,
tyttö kosti ovelasti.
Löipä kanssani hän vetoa,
etten unohtaisi petoa.