— Mikä Yrjölle tuli? Hän oli luvannut saattaa minua kotiin, sanoi Heli.

— Minä järjestin asiat näin, sanoi Onni.

— Mistä sinä tiedät, kenen kanssa minä mieluimmin menen kotiin? Yrjö oli epäkohtelias vaihtaessaan minut noin vain Terttuun, sanoi Heli hiukan kiivaasti. Hänestä Onni oli ollut merkillinen koko illan.

— Nyt minä puhun selvää kieltä sinun kanssasi. Kaksi viikkoa minä olen harjoitellut hikipäässä idioottista tanssia. Läksyt minä opin öillä tai syödessä tai koulutiellä. Ja kaiken tämän minä olen tehnyt viekkaan tytön mieliksi.

— Vai niin. Ja millä tavalla tyttö oli viekas.

— Hän tanssi yhden ainoan tanssin minun kanssani ja loput hävyttömän yhdeksäsluokkalaisen kanssa, joka petti sinut kompassista ja meni saattamaan Terttua.

— Sinun muistissasi on vikaa. Sinä olit pyytänyt minua toiseen tanssiin, ja sitten tuli Ilta, ja sinä unohdit koko tanssin.

— Ilta melkein tyrkytti itselleen sen tanssin.

— Ei, Onni. Ilta ei tyrkytä. Hän suo armollisesti tanssin kenelle tahtoo. Sinä vietit suurimman osan iltaa hänen kanssaan.

— Sinä olit ylösotettu. Sitten minä täytin sinun toivomuksesi ja tanssin Tertun kanssa. Mutta hauskaa minulla ei ole ollut muuta kuin sen yhden tanssin aikana.