Heli nauroi ja sanoi:
— Sylva puhui totta.
He kulkivat puhellen pitkin tyhjiä katuja ja Heli ajatteli, että monellekin nämä kotimatkat olivat hauskimmat konventtiohjelman numerot.
Mutta niin ei ollut Ollin ja Otson mielestä, heidän yhdessä kulkiessaan pitkää taivalta Töölön perimpään pohjukkaan.
— Minusta tytöt olivat tänä iltana erikoisen mölöjä. Poikakoulujen konventit ovat varmaan paljon mukavampia kuin meidän, sanoi Olli.
— Mutta heillä ei ole mitään jännitystä. Ei siltä, että minä välitän tytöistä. Pitäisi olla kolmas sukupuoli, joka ei olisi niin harmillinen kuin naissukupuoli. Siitä olisi vaihtelua seurustelussa, eikä tarvittaisi yhtään tyttöjä. Niistä joutuu aina kiistaan, kun he ovat niin hurjan eriarvoisiakin. Punatukkainen poika on ihan yhtä kiva, kuin mustakiharainenkin. Mutta niin ei ole tyttöjen laita, filosofoi Otso.
— Ajattele, että Onnikin on alkanut tanssia ja seurustella tyttöjen kanssa. Sitä ei olisi uskonut. Kai on ainoa selvä naisvihaaja meillä.
— Vielä mitä! Hän juuri menikin Iltaa saattamaan. Tuollaista tyttöä, joka vie opettajalta opettajan, sanoi Otso.
— Kyllä Rosaprosa vielä saa Valon, mutta Ilta ei saa meitä enää saattamaan itseään, vakuutti Olli.
— Selkkaukset poikien kanssa voi järjestää painilla tai muulla mukavalla tavalla. Mutta koetapa mennä moukaroimaan tyttöä.