— Minä olisin myynyt ne kahdesta sadasta markasta, sanoi Terttu.
— Isä oli usein sanonut, että ne olivat arvokkaita. Minä olin aikonut säästää niitä johonkin tarpeeseen, esimerkiksi polkupyörän ostoon. Kun olisin kansakoulun opettajattarena maalla. Mutta Helin isä pelasti minun tulevaisuuteni, sanoi Tuovi.
— Sen hän teki mielellään, etenkin kun Tuovi antoi hänelle korvaukseksi harvinaisen merkin, joka puuttui isän omasta kokoelmasta.
— Se oli liian pieni korvaus. Pitkän, jännittävän ajan kuluttua minä myin koko kokoelman Ranskaan. Monta kirjettä ja lopulla sähkösanomaa vaihdettiin. Ja ajatelkaa, että minä sain siitä niin paljon, että voin ylioppilaaksi tultuani jatkaa laulunopintojani monta vuotta, sanoi Tuovi silmät säteilevinä.
— Sehän on uskomatonta! Postimerkeistä sellaisia summia! sanoi Aissi.
Pojat innostuivat puhelemaan postimerkeistä ja niiden arvosta, mutta tytöt ympäröivät Tuovin ja kyselivät tarkemmin hänen suunnitelmiaan.
— On ihanaa, että sinä olet uskollinen toveri ja vaatimaton. Me voimme sitten seurustella tuttavallisesti suuren, koko maailman ihaileman taiteilijan kanssa, sanoi Sylva.
Jokainen ajatteli, että Aissi luultavasti häviäisi heidän piiristään.
— Kuinka sinä maltat lukea vielä vuoden? kysyi Aissi.
— Tietysti minä tahdon voittaa valkolakin tovereitteni kanssa. Kun näkee, miten jännittävä vuosi yhdeksäsluokkalaisilla on ollut, niin tuntuisi kamalalta, jos täytyisi luopua samanlaisista elämyksistä, sanoi Tuovi.