— Dauphinin sydämen vadilla. — Te ette voi uskoa, tytöt, mitenkä kehittävää on olla sairaana. Silloin ihminen huomaa, että hänessä on sisältöä, jatkoi Ilta.
— Eikö sinulla ole ikävä yksinäsi?
— Minä olen tottunut siihen. Isä on työssä ja äiti aina viime vuosina ulkomailla. Hänestä tulee suuri laulajatar.
— Te mahdatte olla hurjan rikkaita, sanoi Eila.
— Eikö mitä, mutta me säästämme, ja isä tekee kamalasti ylityötä. Sillä äidin täytyy saada taiteellinen taipumuksensa tyydytetyksi. Hän kuihtuisi muuten ja suuttuisi sitäpaitsi.
— Etkö sinä kaipaa äitiäsi?, kysyi Meri.
— Minä opin yhdeltä serkultani itsesuggestiota ja joka ilta minä toistan, että: »minusta on hauskaa, että äiti saa laulaa, se on hauskaa, se on hauskaa.» Kunnes minä uskon sen.
Tytöt istuivat ääneti. Vihdoin Eila sanoi:
— Se on kiva asia.
— Mikä? kysyi Ilta.