— No, Ylämäki valitsee sitten oikein kauniin runon. Äskeinen oli hiukan lapsellinen, sanoi opettaja.
— Ja huononpuoleisesti esitetty. Meillä Rovaniemellä lausutaan aivan toisella puhdilla, sanoi Ilta.
Rouva Hanhikoski katsoi kärsimättömästi ikkunaan päin. Tauno kulki taululle etsien kuumeisesti muististaan sopivaa runoa. Tie oli lyhyt, niin että tulos oli huono.
Hän aloitti:
»Pimpeli, pampeli paimen poika, simpeli, sampeli paimen tyttö, kimpeli, kampeli karjan kellot — — —»
Luokka nauroi, niin että hänen täytyi keskeyttää.
— Onhan tuo lystikästä, mutta ota nyt jokin ylevä, isänmaallinen runo, sanoi opettaja.
Ja Taunosta tuli kuin vettä:
»Laps Suomen älä vaihda pois sä maatas ihanaa, totuuden runon kotimaa, maa kallis isien. Joka niemen notkohon, saarelmaan, kodin tahtoisin nostattaa.»
— Mitä tuo on? kysyi opettaja.