— Kaikki menee sekaisin. Runebergistä on vain harmia näin lukukaudella. Minä en jaksa olla isänmaallinen tuntikaupalla ja ahtaa päähäni sulosointuja, kun se on raskas algebrasta ja historiasta ja muusta sivistyksestä.
— Minun on kumminkin liian myöhäistä oppia tuota, sanoi Tauno ja peräytyi.
— Merkillistä kuinka pojat uskaltavat uhmata Pyttyä, joka on kuin pitkäisen jylinä, mietti Heli ja alkoi uudelleen:
»Ei vanhus hiisku sanaakaan
sen eestä täytyy kuolla vaan.»
Samassa tuli levoton poika ovesta ja huiskasi:
— Oletko sinä yksinäsi Heli?
— Olen, paitsi Runebergiä.
— Minä olen kiipelissä.
— Ovatko kirjat taas kadonneet, Reino?
— Housut repesivät, niinkuin ne aina tekevät. Minä pyysin Taunoa auttamaan — ja katsos nyt.