Heli otti housut Reinon kädestä ja tarkasti niitä.
— Millä ihmeellä nämä on paikattu?
— Tauno liimasi reiän kiinni polkupyöräkumilla ja pani osan vahakantisen vihon kannesta vahvikkeeksi. Nyt siinä on paksu nystyrä, niin että tuntuu kuin istuisi asfalttipalasella.
— Olisit tullut heti minun luokseni. Tätä on paha nyt paikata. Taikka Tauno olisi voinut harsia sen kokoon. Poikien täytyy tästä lähin oppia tekemään käsitöitä kotitarpeiksi, koska tytöiltä vaaditaan yhtä paljon algebraa kuin heiltä.
— Jaa, mutta koska me emme alistu tekemään sellaista hooboa työtä, niin naisten on se tehtävä.
— Sinulla on sangen edulliset mielipiteet, murisi Heli ja alkoi penkoa lappukoria. — Ehkä tämä lappu kelpaa, se on ainakin sininen niinkuin housutkin. Katso tuosta kirjasta, sanonko minä oikein.
»Niin oudoks tekee mieleni, nää housut rikkinäiset. Oi suloutta kamalaa kun neula pisti sormen taa.» —
Heli neuloi ison paikan entisen asemesta.
— Kiitos, Heli. Ne, ovat eri hyviä.
— Paikka on kamalan iso.