— Nyt on asia selvä.
— Hei, niin on, sanoi Otso ja juoksi tyytyväisenä pois.
* * * * *
Heli kulki itsekseen kotiin, sillä Meri oli mennyt asialle toisaanne. Toisella puolen katua kulki Onni Joki. Heli lisäsi vauhtia, mutta hän oli tietoinen siitä, että Onni yhä kulki samassa linjassa. Hän pysähtyi pitkäksi aikaa kirjakaupan ikkunaan ja jatkoi taas matkaa, mutta toisella puolella katua oli yhtä kaikki sama seuralainen.
Helin alkoi tehdä mieli huutaa häntä luokseen ja sanoa jotakin hyväksyvää hänen äskeisestä menettelystään. Sen hän olisi tehnytkin muille tovereille, mutta Onni piti itseään loitolla muista. Saa nähdä, aikooko hän kulkea koko matkan tällä tavalla. Pian hänen on poikettava toiselle kadulle. Mutta sitä hän ei tehnytkään, vaan kulki yhä Helin suuntaa. Vihdoin oli Helin pakko kulkea kadun yli päästäkseen kotiin, joka oli Onnin puolella katua.
— Asutko sinä tässä? kysyi Onni.
— Asun.
— Odota vähän. Minä olen iloinen, että sinä estit minua menemästä kotiin, sanoi Onni.
— Ja minä olen iloinen, että sinä olit niin, niin — sellainen kuin sinä olit, sanoi Heli vähän hämillään.
— Minä tekisin mielelläni sinulle jonkin palveluksen, Heli.