— Rosaprosa käski minun selvittää meidän välimme, sanoi Otso epäröiden.
— No, selvitä sitten nopeasti.
— Kuka sinua ymmärtää? Vaaditko sinäkin, että minä pyydän anteeksi?
Minä alan saada siitä tarpeekseni.
— Roskaa! Anna minun olla.
— Äh, nyt se on yhtä hullua. Etkö tulisi painimaan? Sillä tavalla monet asiat selviävät.
— Onko se sitten oikeassa, joka voittaa?
— Ei, mutta perästäpäin voi lyödä kättä ja sopia.
— Eikö sitä voi tehdä ennen painia?
— Tosiaankin. Sinä olet viisas. Tässä on käteni, sanoi Otso ja hymyili iloisena.
Onni puristi hänen kättään totisena ja sanoi: