Koska hän rakastaa teidän isäänne, niin hän rakastaa myöskin teitä.
— Ovatko naiset sellaisia?
— Toivon, että te olette kohteliaita ja kilttejä, niin hänen on helppo rakastaa isän pieniä pojusia, sanoi arkkitehti ja silitti poikien pörröisiä päitä.
— Kohtelias voi kylläkin olla, kun vain päättää, mutta kilttejä me ei alla pitkääkään aikaa — vaikka olisi tahtoakin, sanoi Valle.
— Kuules Valle, saihan suutarin Eemelikin uuden äidin! Ja sekös oli vinha ihminen! Löi lestillä suutariakin, ja Eemeli meni kotiin vasta iltasella ja silloin se sai nukkua matolla ja aamulla — — —
— Mitä siitä, sehän oli vain äitipuoli. Kyllähän jokainen tietää, minkälaisia ne ovat, sanoi Valle, mutta lisäsi hätäisesti katsoen isäänsä: — Eihän tästä vain tule äitipuoli? Eihän, isä?
Sevi nauroi ja ilkkui:
— Sinä sitten olet lapsellinen, Valle. Tietysti se on äitipuoli. Eihän ihmisellä voi olla kuin yksi oikea ani. Mutta voihan tämä olla niinkuin se jalo nainen, joka oman henkensä uhalla pelasti miehensä lapset vesitulvan kourista. Josta kerrotaan siinä Hultan kirjassa, selitti Sevi pikkuvanhasti.
— Rakkaat pojat, älkää nyt enää tuumiko tätä. Kun tutustutte uuteen äitiinne, opitte varmastikin rakastamaan häntä, sanoi arkkitehti ja nousi.
— Minun mielestäni tämä morsian on liian komea. Mantakin sanoo, että kauniit naiset ovat epäluotettavia, sanoi Sevi, joka vielä piti kuvaa kädessään.