KYLÄNHIEROJA.
Elokuun loppupäivinä tuli Kyyrön Hintriikka hieromaan Ada-rouvaa viimeisen kerran.
— Onks teil vasliinii? Minen käy jylläämän lakana läp, niiko kaupuntlaiset kuuluut tahtova. Rasva kans paha kohhoo pintaa päi ja ajjautuu hyppysii välis parannettavaks.
Hintriikka kiersi hihat ylös ja istuutui punakkana ja pyylevänä jalkopäähän hieromaan.
— Mie alan näist varpaist hyppelehtimän syvämmee päi. Teil onkii liukas hipiä ja tiiviit lihat näi emäihmiseks.
— Missä Hintriikka on ollut viimeksi hieromassa? kysyi Ada.
— Mie olin yhel pomol Kuparsaares. A hänest mie en lykänt enskää. Tiijätteks työ ko hää pannoo järkenää issellee ja miul häki korvii pääl ja siin pittää kuunnel sitä raatii tuntkaupal.
— Mutia radiotahan on hauska kuulla.
— A tielyst, mut ko oot kuunnelt muutama kerra, ni se käy lope pitkäks. Siin kuuluu saksat ja enklannit. Mitä mie höist? Lustimp miust on puhhuu keskenää ja mie pien hänel seuraa paremmast ko raatit ja ramohvoonit. Mut hää senkö tuuppaa häkit päähä ja siin pittää kuulla ja hieroo jynttyyttää toist sattaa killoo.
— Onko hän naimisissa? kysyi Ada näyttääkseen huvitetulta.