Rouva Pilman päätti tuoda seuraavana päivänä munat takaisin, jos ne olisivat mätiä.
Hänen mietteensä kauppiaista ja heidän luonteestaan ja moraalistaan keskeytyivät, kun hänen huomionsa kiintyi kahteen nuoreen naiseen, jotka kävelivät kadun toisella puolella.
Toisella oli käärmeennahalla koristettu kävelypuku ja toisella kääpiökoira kainalossa.
Rouva Pilman meni nopeasti kadun yli ja alkoi seurata heitä. Se kannattikin, sillä näin hän sai kuulla jännittävän keskustelun.
— Kuinka sinä voit olla sellaisissa oloissa onnellinen, Lilli? kysyi koiraa kantava nainen.
— Kuinka minä en olisi? Harri on niin tavattoman uskollinen. Hän rakastaa ainoastaan minua. Ja on rakastanut jo viisi vuotta, neljä kuukautta ja kuusitoista päivää — paitsi kahtena päivänä, jolloin meidän välillämme oli syvä juopa. Minä laskin eilen. Siihen juopaan oli syynä se syntymättömän vasikan nahasta tehty takki. Muistatko, Salli?
— Kuinka se juopa täyttyi? kysyi tämä.
— Aivan itsestään, kun Harri osti minulle sen takin. Hän on hyvä mies.
— Minusta hän on liian paljon ulkona muitten naisten kanssa. Hän huvittelee ominpäin, sanoi Salli.
— Harri ei ole luotu homehtumaan kotona. Perhoselämä tekeekin hänet niin hurmaavaksi. Mutta tiedätkö. Salli, hän ihailee ja kunnioittaa yksinomaan minua.