— Syynä tähän on minun korkeampi, parempi olentoni. Minua ei ole luotu kampojen ja saippuarasiain palvelijaksi tai ihovoiteitten ja kumiletkujen tuntijaksi. Minussa asuu henki, joka janoo kauneutta ja taidetta. Jätän nyt kassakoneen ikipäiviksi. Hyvästi, rohdokset ja ikkunavanu, kitti ja syndetikonpullo. Ja te, joka olette vuokrannut Eenokki Salmisen kahdeksaksi tunniksi vuorokaudessa, kuulkaa jäähyväissanani: Nyt aloitan kulkuni taiteen kuulakoita yläilmoja kohti. Laakeriseppele koristaa otsaani, ennen kuin te olette haalinut ensimmäisen satatuhantisen. Teidän nimenne on aikoja sitten unohtunut ja rohdoskauppanne kilpi revitty katuyleisön näkyvistä silloin kun lapsenlapsenne saavat lukea minun kuolemattoman nimeni historian lehdiltä.
Eenokki joi vettä, murskasi lasin kassakoneen sivua vasten ja jatkoi:
— Se oli farmaseutin kuolinmalja. — Maksakaa nyt loput palkasta.
Rohdoskauppias ojensi hänelle nopeasti suuren setelin ja saattoi kohteliaasti ovelle, tarkaten jokaista Eerokin liikettä.
Kun tämä oli mennyt, istui kalpea mies tuolissa, pyyhki hikeä päästään ja hoki:
— Kaksitoista vuotta olen ollut hengenvaarassa, ruumiinvaarassa, hengenvaarassa.
* * * * *
Eenokki Salmisesta tuli näyttelijä. Suuri, lahjakas näyttelijä. Hän lumosi rouvat, tenhosi neidit ja. Hän himosi rouvat ja tenhosi neidit, vaikutti voimallisesti ylioppilaihin ja herättävästi maaseutuun. Hän uudisti suomalaisen näyttämötaiteen, valoi eloa jäykistyneihin muotoihin. Hän oli kuningas ja roisto, valtiomies ja munkki, sotaherra ja hirtehinen, paimen ja ritari.
Ja Ruusa sai olla kaikkien näiden morsian. Välistä häntä kohdeltiin niin sirosti kuin Ludvig XIV:n hovinaisia, välistä taas Othello oli kuristaa hänet, kun hän sai kukan rautakauppiaalta. Kerran roisto petti hänet katalasti ja toisen kerran munkki vältti häntä kuin syntiä. Monta viikkoa hänen täytyi hoitaa Luulosairasta tai kuunnella Mefiston katalia puheita. Ruusa oli kiltti, uskollinen tyttö ja koetti siis parhaansa mukaan seurata sulhasensa hengen lentoa. Mutta vaikealta hänestä tuntui, kun Eenokki hänen syntymäpäiväkutsuissaan nimitti ystävättäriä Gaselliksi, Annansilmäksi, Tummaksi tytöksi y.m. ja kohteli heitä Linnankosken reseptin mukaan.
Kerran Ruusa istui väsyttävän työpäivän jälkeen puolihämärässä huoneessaan. Hän ajatteli rautakauppiasta, joka oli niin vakava ja asiallinen ja joka oli pitänyt hänestä monta vuotta.