Rouva alkoi vetäytyä ovea kohti.
— Ostatteko yhden näistä, tai minä käsken sotilaitteni heittämään teidät linnan rappuja alas! — Ja Napoleonin käsi viittasi majesteetilisesti.
Rouva kirkaisi ja lähti henkensä kaupalla juoksemaan ulos kadulle.
— Vai näinkö Salminen kohtelee ostajia? kuului peloittava ääni ovelta.
Napoleon muuttui tavattoman nopeasti isäntänsä edessä farmaseutiksi.
— Anteeksi, minä olen hiukan sairas. Taisin vähän hourailla, sopersi
Eenokki.
— Vai hourailla! Rohdoskaupassa ei hourailla sillä tavalla. Muutenkin olen huomannut, että te ette oikein syvenny tehtäväänne, ettekä anna sieluanne ja innostustanne työllenne. Rakastaako Salminen rohdoskauppatyötä? Onko tämä se elämäntehtävä, jolle uhraatte parhaat voimanne? Vastatkaa suoraan ja totisesti.
— Kuinka voi syventyä naftaliinin myymiseen, antaa sielunsa pesusienille ja innostua terveyssuolasta? Voinko rakastaa partasutia ja uhrata parhaat voimani imututeille? Sitä ei Eenokki Salmisen leimuava henki ainakaan voi tehdä.
— Sitäpaitsi ei Salminen opi oikeaa rohdoskauppakäytöstä. Hymyily on liian haaveellista, liikkeet eivät sovellu hyvin meidän huoneistoomme, kumarruksessa on aavistus tuttavallisuutta, kädenliikkeet sopisivat juutalaisliikkeeseen ja tavaroiden käsitteleminen on huolimatonta.
Eenokki Salminen oli pelännyt ja kunnioittanut esimiestään kaksitoista vuotta, mutta nyt hänen luontonsa viimeinkin nousi vastaan.