— Sen mä muistan. Se on Marseille.
— Madrid, Madrid se on, rakas Risto, oikaisi äiti.
— No sitä mä meinasinkin. Vissiin mä osaan kuitenkin jotakin.
Nyt Risto oli niin rauhoittunut, että hän tahtoi kulkiessaan kukkakaupan ohi ostaa asterin Kesämäkeen. Mutta äiti joudutti häntä eteenpäin.
Koulun ovella Risto pysähtyi ja sanoi:
— En mä lähdekään sinne, mennään kotiin.
— No mikä nyt tuli, oletkos sairas? kysyi äiti.
— Mä muistan, että Janne sanoi, että opettajat, ovat melkein kaikki herroja ja Lampenissa on vain tätejä. Miehet ovat kylläkin reilumpia, kuin naiset, mutta ne voivat olla hirmu ankaria. Mennään sellaiseen kouluun, jossa maikat ovat tätejä.
— Ei sellaisia olekaan ja sinä et voi jäädä valmistavan koulun asteelle. Tule nyt, kello on jo paljon, hoputti äiti ja otti Ristoa kädestä.
— Ne mottaa minua päähän, jos mä on muista Kemijokien lisäjokia, taikka kahdeksan kertomataulua, taikka kuinka monta leiviskää on tonnissa, luetteli Risto hädissään, äidin vetäessä häntä eteenpäin.