— Mitä mä saan, jos mä läpäsen? kysyi Risto.
— Oma etusihan se on, mutta voisithan sanoa mitä toivoisit.
— Salin ison palmun, sanoi Risto empimättä.
— Sä olet pöndi kun haluat tuon mädän puun, sanoi Janne halveksivasti.
Siksi toisekseen tarvitset lohdutuksen, kun sä reputat.
— Enkä reputa, vakuutti Risto.
— Manskan opettajaa sanotaan Muuliksi, etkun se on äksy. Se on eri kuuro, niin, että on parasta huutaa aika tavalla, kertoi Janne kokemuksistaan.
Ja nyt Risto oli äidin seurassa menossa pelättyyn tutkintoon.
Matkalla Riston valtasi myöhäiset omantunnontuskat. Hän ajatteli iltapäiviä, jolloin hän oli leikkinyt, lukenut satuja tai tapellut. Olisi pitänyt laskea ja opiskella, oikein olan takaa.
— Äiti, mitkä järvet laskevat vesijärveen? Missä Muroleen koski suvaistee sijaita? Onko missään niin vaikeita vesistöjä kuin Suomessa? Eikä missään ole niin paljon pyhiä järviä kuin täällä. Mutta onhan meillä myös Hiidenvesi. Saa nähdä olenko mä Norssissa, kun tullaan kesähuvilalle Hiidenveden rantaan! Jos mä tulen raakiksi, niin mä saan hävetä koko kesän, kun Liisakin suoritti tutkintonsa. Kysy äiti multa jotakin, etkun mä olen unohtanut kaikki, pyysi Risto ja vetäisi hatun hikiseltä otsaltaan.
— Mikä on Espanjan pääkaupunki?