— Onko tämä veljenne, Liisa-neiti? Hän näkyy tuntevan teidät ulkoa ja sisältä?
— Mä olen Liisan veli, vaikka se häpee mua muitten seurassa, etkun mun käteni ovat happojen värjäämät. Mä olen kemisti. Ja Liisan mä tunnen peräkotasin, sillä on syntymämerkki paksuimmassa — — —
— Mene heti tiehesi, keskeytti Liisa vihaisesti.
— Mä painun viivana pois. Sitä merkkiä ei näy, se on — — —
— Mene kurja poika, huusi Liisa tulipunaisena raivosta.
— Paksuimmassa paikassa selkäpuolella ehti Janne sanoa, ennenkuin hän näki parhaaksi lähteä.
Hän ymmärsi hyvin härnänneensä Liisaa, mutta sen hän teki tahallaan, sillä Liisa oli kannellut äidille, että Janne oli myöhästynyt koulusta.
Ei kestänyt pitkää aikaa, ennenkuin Risto tuli tarjoamaan limonaadia
Liisalle. Tämä viittasi vain hermostuneesti veljeään poistumaan.
— Tässä on varmaankin toinen veli? Istuudu vapaasti keskustelemaan, sanoi vieras herra.
— Silloin Liisa vimmastuu. Se ei siedä, että me häiritään silloin, kun sillä on herra seuraa, virnisteli Risto.