Kun oltiin perillä leiriydyttiin ihanalle hiekkarannalle. Lapset uivat ja nauttivat. Eväs maistui ihanalta ja metsikkö soi siimestä vanhemmille.
— Ei mikään ole niin mehevää kuin kesä ja loma ja perhetragediia, etkun äiti järjestää, huudahti Risto ja heittäytyi paistattamaan aurinkoa.
— Minkähän näköisiä opettajat olisivat jos ne menisivät huvimatkalle ja uisivat ja kahlaisivat hiekassa? kysyi Toini ja nauroi omille hulluille kuvitelmilleen.
— Eivätkä saisi kuulustella tai panna ketään laskemaan. Se olisi kivaa nähdä, lisäsi Risto.
— Silloin niillä itsellään olisi ikävä olla. Maikat sanovat, että parasta maailmassa on velvollisuuksien täyttäminen eikä huvimatkat ole kenenkään velvollisuus, arveli Janne.
— Opettajista ei muu ole kivaa kuin lukeminen ja hiljaa istuminen.
Vain jumpan maikka ymmärtää vähän aatetta, sanoi Risto.
— Mitä aatetta? kysyi isä.
— Työväen aatetta, mä tarkoitan oppilaita. Ja nyt mä olen nälissäni, sanoi Risto tavallisen lauseensa.
— Näin vietettiin suloinen päivä. Lapset nauttivat pilvetöntä onnea ja pienet harmit, niinkuin housujen putoaminen veteen, muurahaisten puremat ja jalasta vedettävät tikut kuuluivat kesätunnelmaan.
Janne heitti Mooseksen veteen ja pesi sitä saippualla. Siitä Mooses hermostui — se livisti rannalle ja kieri pöytäliinalla, joka oli levitetty maahan. Äiti tuli pahoilleen ja sanoi, että oli turhaa raahata eläimiä huvimatkalle.