— Älähä issääs panettele, näkkööhän tuhmakin, jot hänel on omat hiukset. Mut nyt sie saat männä pois, siehän katkasit remelin massiinast.
— Onko Raakkonen äiti?
— Ei miul oo sitä suotu, eihän miul oo ukkoakaan. Mie en kehtaat siun kans ennää aikaa kuluttaa, nyt sie mätit tiariinii miun vinkerporriin.
— Äiti sanoo sitä sormustimeksi, sanoi Janne ja ryntäsi pois, sillä palokunta ajoi ohi ja sitä oli mentävä katsomaan.
— Mitä lapset ovat tehneet minun huoneessani? kuului Liisan ääni. Risto on taas koskenut tavaroihini. Kun niissä on yskä, niin ei mikään saa olla rauhassa. Eilen ostin teille "Seuran" ja nyt Risto kiitokseksi likasi pöytäallakkani.
— Me luimme vain mitä tässä vihossa seisoo, se oli niin kivaa, vastasi
Risto.
— Ellin päiväkirjaa te olette lukeneet! Kuinka te voitte olla niin epähienotunteisia? Te olette maailman kauheimpia lapsia. Elli uskoi sen minulle ystävänä, ja se on täynnä salaisuuksia. — Liisa oli itkemäisillään mielipahasta.
— Mä osaan siitä yhden kauniin paikan ulkoa:
Sydämen tuska se sielussa riehuu,
Orjien lailla en kärsiä tahdo,
Vatsassa huutavan ääni…
— Hyi sentään, se on "metsässä huutavan ääni". Te ette saa lukea muitten kirjeitä tai päiväkirjoja tai varokaa itseänne, jos kerrotte, kellekään mitään. Silloin en anna teille joululahjoja.