— Mistä uudesta äidistä?
— Siitä, jonka me sitten saamme. Ainahan lapset saavat uuden äidin, kun se vanha kuolee ja se on kaunis ja nuori, mutta häijy. Saako lapsetkin mustat vaatteet? Moltiin kerran Riston kanssa katsomassa hautajaisia, mutta me ei nähty, kun se pantiin kuoppaan. Onko Salosen sedällä jo höyheniä, kun se on ollut jo niin kauan kuolleena?
— Kuinka hänellä olisi höyheniä?
— Etkun se muuttuu enkeliksi. Siivet ainakin täytyy olla höyhenistä.
Kuinkahan kauan mä elän? Kun mä kuolen niin anna mun tavarani
Sinikalle. Kukkaro on mätä, mutta Risto voi saada sen. Nyt mä pyyhin
tuskan hikeä äidin otsalta, sanoi Toini ja huiskutti nenäliinallansa.
— Lue nyt, kultaseni, satukirjaa, sanoi äiti väsyneesti.
— Mistä mä saan sellaisen? Mulla ei ole yhtään jännää kirjaa. Meillä on aina kirjapuute.
— Ota tuolta hyllyltä, eiköhän sieltä löydy jotakin.
Toini istui vähän aikaa ja luki pientä kirjaa, kunnes helakka nauru kajahti ja herätti äidin unesta.
— Tämä vasta on mehevää, kuule äiti:
"Oi Margareta, sun lempesi pauloihin mun laskit…"