Kaiken tämän kertoi Risto osoitellen poikia sormellaan. Näitä oli kuusitoista naskalia jokseenkin yhden ikäisiä.
Äiti koetti järjestää leikkejä ja kaikki kävi onnellisesti jonkun aikaa. Pojat olivat kohteliaita ja kilttejä ja Toinikin uskalsi olla joukossa.
Sitten saapui mummo ja toi muassaan tulppaanin Ristolle, joka kumarsi kohteliaasti ja syleili hellästi.
— Kiitos, rakas mummo, minä olen hyvin kiitollinen ja mummo on niin ystävällinen, puhui Risto juhlakieleliä.
— Sinä olet mummon hyvästi kasvatettu ja kiltti poika, mene nyt leikkimään.
— Tuo Risto on oikein ihmeellinen lapsi, kun se rakastaa niin kovasti kukkia ja on kohtelias ja herttainen, lisäsi hän Riston mentyä pois.
— Ristolla on monta hyvää puolta, sanoi äiti varovaisesti.
— Hän voi olla iloinen, mutta en ole koskaan nähnyt häntä liian vallattomana. Eilen hän kävi meillä, vastasi hyvin kohteliaasti, kiitti kaikesta ja soitteli pianoa kuin pieni enkeli. Kunhan se lapsi ei vain kuolisi nuorena, hän on liian runollinen ja hento tähän maailmaan.
— Hm, sanoi äiti ja tarjosi kahvia.
He olivat puhelleet jonkun aikaa kahvin ääressä, kun Mari tuli ruokasaliin kumaraisena ja vavisten harmista.