Kun äiti oli peittänyt lapset, sammuttanut tulen ja poistunut huoneesta, kuului vielä jonkun aikaa ääntä lasten sängyistä.
— Rakas Jumala, anna anteeksi, kun moltiin tuhmia ja kiitos, että kuitenkin oli jukin kivaa, kiitos tavaroista ja laita että äiti tulee iloiseksi ja varjele sotamiehiä ja merimiehiä, jotka ovat vaarassa, supisi Risto.
— Ja laita, että minunkin syntymäpäiväni tulee yhtä kivaksi, vaikka me ei saada leikkiä vesisuihkulla, jatkoi Janne. — Nyt minä tahdon nukkua.
— Rakas Jumala, anna että pojat tulevat kilteiksi, ettei äidillä olisi harmia heistä ja anna anteeksi, kun he aina ovat tuhmia ja särkevät minun tavaroitani ja tänäpäivänä tallasivat kouluvihkoa, joka oli pöydällä eikä lattialla, rukoili Toini suloisella äänellä.
— Toini on tekopyhä, se se juuri on, huusi Janne ja Risto heitti tyynynsä Toinin niskaan.
— Nyt ei saa kuulua enää mitään, kuului isän ankara ääni viereisestä huoneesta. — Nukkukaa heti paikalla.
— Jumala siunatkoon kaikkia, paitsi Maria, sanoi Janne, — taikka siunatkoon sitäkin, lisäsi hän iltahartauden vallassa.
KAAMEA SEIKKAILU.
Janne ja Paavo tulivat yhdessä koulusta. Paavo kertoi onnettomana, että häneltä oli varastettu polkupyörä. Hän oli jättänyt sen portaisiin, ollessaan Riston syntymäpäivillä, ja sieltä se oli kadonnut.
— Puumies pilkkoi juuri siihen aikaan meillä halkoja ja kantoi niitä keittiöön, ehkä se on nähnyt varkaita, sanoi Janne.