— Kuka teidät tänne tyyräsi? Vai fillareja vielä? Menkää äkkiä hiiteen, sanoi toinen pojista.
— Mutta tässähän on kaksi polkupyörää, sanoi Paavo ja meni tarkastamaan niitä. — Voi sun! Tämähän on minun oma pyöräni. Kuinka se on tullut tänne?
— Vai oma pyörä! Kyllä se nyt on minun, sanoi poika. — Eetu, opeta tuota mammanpoikaa oikeille tavoille.
— Älähän hätäile Jaska. Lahjoitetaan pyörät vieraillemme, nehän eivät tosiaankaan ole meidän omiamme. Tulkaa perässä niin kirjoitetaan lahjakirjat, sanoi Eetu imelällä äänellä.
Hän iski silmää Jaskalle ja otti ison avaimen seinältä.
— Tulkaa vain kursailematta mukaan, kehoitti Jaskakin.
— Tämä on varmastikin ansa. Minä vaadin pyöräni takaisin — siihen on kaiverrettu nimikin, sanoi Paavo ja näytti sormellaan.
— Oletteko te akkoja, jotka pelkäätte meitä? ilkkui Eetu. — Me ollaan reiluja miehiä, ei meitä huoli vierastaa.
— Te ette ole reiluja, koska teillä on minun pyöräni. Ja lahjakirjoja ei tarvita. Antakaa pyörä pois ja sillä hyvä, intti Paavo.
— Leikillähän mä puhuin lahjakirjasta. Mutta meillä on valkoisia hiiriä kellarissa. Saatte ostaa niitä vitosella kappale.