Kun Risto tuli koulusta kysyi hän heti:
— Onko se poika jo käynyt tuomassa rahaa!
Äiti, joka oli kuullut asian vastasi:
— Ei, Risto kulta, nyt näet ettei tuntemattomiin voi luottaa. Minä annan nyt sinulle vitosen, mutta älä toista kertaa lainaa vieraalle pojalle, se narraa sinua varmasti.
— Mutta, onhan niillä äidit, jotka ovat opettaneet, että narraaminen on syntiä. Eihän kukaan äiti narraa.
— Jaskan ja Eetun äiti narraa, mä kuulin itse, etkun se sanoi, että he eivät olleet ottaneet fillareita, sekaantui Janne puheeseen.
Ristolla oli nukke, jonka nimi oli Aramis. Hän rakasti sitä, mutta häpesi leikkiä sen kanssa. Kun toverit tulivat hän piiloitti sen sänkyynsä.
— Liisa, etkö voisi ommella Aramikselle uutta pukua? pyysi hän kerran.
— Miksei, mutta minulla ei ole sopivaa kangasta, sanoi Liisa.
— Leikkaa verasta, joka on isän kirjoituspöydällä, se on liian pitkä.