— Meijän äiti on niin lihava, etkun sillä on niin rauhallinen elämä, kun mollaan jo niin isoja, sanoi Toini ja syleili äitiä.
— Äidin rauhaako täällä ylistetään? kysyi isä, joka oli tullut huoneeseen toisten huomaamatta.
— Terve mieheen, isä, sanoi Risto.
— Terve, terve, sanoi isä ja istuutui pöytään. Sitten hän kysyi:
— Joko Toini osaa Euroopan joet?
— Petshora, Viena — — — alkoi Toini ja jatkoi läpi Euroopan sellaista vauhtia, että tuskin eroitti nimiä. — Minä osaan ne niin nopeasti, että mä hengitän vain yhden kerran välillä. Aasian joissa täytyy hengittää kaks kertaa.
— Osasitko sinä Janne noin hyvin läksysi?
— En mä viitsi kuluttaa aikaani sellaiseen ja miesten kielet eivät ole niin laitettuja kuin naisten. Kun Toinikin osaa puhua niin sukkelaan, niin se ehtii puhua järin paljon pöhnää, sanoi Janne halveksivasti.
— Mikä numero sinulla on manskassa? kysyi Toini nopeasti.
— Toiko isä minulle eristettyä kuparilankaa? Janne käänsi keskustelun toiseen asiaan.