— Onnea voi aina toivottaa. Ei heitetä portaisiin.
Keittiön komerosta löytyi vähän riisiryynejä, lapset ottivat kourallisen ja menivät eteiseen. Siellä he seisoivat kädet selän takana ja katselivat Kreivin ja Liisan lähtöä.
— Ei Liisa ole tottunut siihen, että hänen päälleen autetaan päällysvaatteet, sanoi Risto nähdessään Nisulan kohteliaisuuden.
— Vielä vähemmän minä olen tottunut siihen, että te saatatte minua eteiseen, sanoi Liisa ja katsoi harmissaan Ristoa.
— Nyt lähdetään, sanoi Nisula ja aukaisi eteisen oven. Kun molemmat olivat oven kynnyksellä, saivat he riisiryynit selkäänsä ja lapset huusivat:
— Onnea matkalle, eläkää kauan!
Liisa kääntyi vielä takaisin ja uhkasi:
— Tämän saatte vielä maksaa. Kenelläkään ei ole niin kauheita sisaruksia kuin minulla.
Mutta Nisula nauroi vain ja puisti ryynit hatustaan.
Portaissa tuli Janne vastaan. Hän pysäytti Nisulan ja kuiskasi tälle: