— Kunnes he täyttävät 18 vuotta. He saavat siellä hyvän kasvatuksen ja tulevat ehkä kunnollisiksi ihmisiksi, sanoi isä.
— Minä olen lukenut kasvatuslaitoksista, jossa poikia piiskattiin ja venytettiin ja ruokana oli mätiä silakoita ja homehtunutta leipää. Pojat karkasivat ja vajosivat suohon ja pantiin taas laitokseen, selitti Risto.
— Tuo tapahtui ennen muinoin. Nyt kasvatuslaitokset ovat inhimillisiä laitoksia, ja lapset saavat monipuolisen opetuksen, sanoi isä.
— Risto ei ymmärrä aatetta. Jos Eetua ja Jaskaa ei paranneta, niin ne voivat varastaa meidänkin fillarit, sitten kun me saadaan ne, sanoi Janne.
— Olivatko ne surullisen näköisiä? kysyi Risto, jonka hellä sydän kärsi.
— Ei sinnepäinkään. Eetu näytti pitkää nenää ja Jaska kieltä, kun heidät vietiin pois, kertoi isä. — Sitäpaitsi heitä syytettiin monesta muusta kepposesta.
— Niinkuin sen toisen fillarin varastamisesta, sanoi Janne.
— Ai, siitä muistan, että sen polkupyörän omistaja kävi täällä ja toi Ristolle palkaksi kirjateokset: Monte Criston Kreivi ja Kolme Muskettisotilasta ja Wallacen Aafrikan kirjat Sandersista. Ne ovat minun pöydälläni, sanoi isä.
— Hei, ihanaa! Ne ovat kaikki kirjallisuuden helmiä, huusi Risto ja juoksi hakemaan kirjat.
— Ristoa palkitaan koko ajan, ja mä kärsin melkein nälkäkuoleman fillarien puolesta, sanoi Janne alakuloisesti.