— Jeh, kamalasti, vakuutti Risto. Täällä on paljon kirjoja, mutta ne ovat ruotsalaisia.
— Sanonko minä terveisiä Toinille?
— Ei huoli, etkun hän oli möhlä ja sai tuhkarokon ja mun täytyy olla poissa omasta kodistani. Hyvästi äiti ja lähetä laulukirja, se on kaikkein tärkein koulukirja. Hyvää yötä, sano isukalle hyvää yötä ja Jannelle hyvää yötä, kuului hellä pojan ääni, joka oli itkun partaalla.
Oli sunnuntai ja Risto istui Iida-tädin kanssa kahvipöydän ääressä.
— Sinä istut niin hiljaa, onko sinun ikävä? kysyi täti. — Mitä sinä ajattelet?
— Janne on varmaankin mennyt retkelle kaverien kanssa. Jos se olisi mennyt isän kanssa, niin he olisivat soittaneet minut mukaan, mutisi Risto.
— Minä huvitan sinua jollakin tavalla. Mennäänkö katsomaan tauluja
Suoperän taidenäyttelyyn?
— Ei se ole huvia, se on sivistystä.
— Mitä sinä sanoisit jos tekisimme kierroksen kaupungissa ja katselisimme kuvapatsaita?
— Mitä niistä?