"Niin, minä olisin hänen paras ystävänsä ja minun kotoni hänen isänmaansa", virkkoi Mustofin.
"Minä vastaan teille, kapteeni, samoin kuin tyttärellenikin", lausui vanhus, "ett'en ole koskaan suostuva teidän avioliittoonne."
Mustofin peräytyi askeleen. "Ja syy tähän kieltoonne?" sammalsi hän.
Loukkaamatta venäläisen nuorukaisen kansallistuntoa koetti nyt pastori lyhyesti tuoda ilmi perusaatteensa, vaan eihän ne tyydyttäneet kapteenia, sillä nuoruuden hehkuva rakkaus tahtoo voittaa kaikki esteet. Oikein rukoillen anoi Mustofin järkähtämättömältä isältä hänen tytärtään. Lopulta saapui Annakin sinne hänen avuksensa, vaan kaikki oli turhaa.
Pettyneine toiveineen täytyi nuorten isän läsnä erota toisistaan. Itkien poistui Anna ja kapteenin oli ryhtyminen lähdönpuuhiin, sillä pastori oli jo tänä aamuna hankkinut hänelle päällikkökunnalta muuttokäskyn ja antoi sen nyt hänelle. —
Ajatellen Vladimiriä istui Anna hänen lähdettyään kaiket päivät kamarissaan soitellen kannelta, jonka hän erotessa oli saanut muistoksi. Soitosta sai hän lohdutusta, sillä silloin muistui hänen mieleensä selvemmin Vladimirin silmäykset ja puheet, siitä alkaen, kun olivat tutustuneet keskenään eronhetkeen asti.
Tuskallisen hitaasti kului siten joitakuita päiviä. Tapansa mukaan istui Anna eräänä iltana kamarissaan unelmiinsa vaipuneena, katsellen miten talvinen päivä jo yhä kävi hämärämmäksi; taivaalla vaan vielä kajasti illan kellertävä rusko. Jotakin nakattiin ikkunaa vasten, ja kun Anna kiiruhti katsomaan, näki hän Mustofinin ulkona viittovan hänelle. Tuokiossa sai hän huivin olkapäilleen ja riensi hänen luokseen.
Ihastuksissaan suuteli kapteeni monet kerrat hänen käsiään ja puristi niitä vuoroin vasten sydäntänsä, eikä Anna mielenliikutukseltaan voinut vastata sanaakaan hänen kysymyksiinsä.
"Anna", sanoi Mustofin hellästi, "minä näen valjuista kasvoistasi ja kyynelisistä silmistäsi, ett'et ole voinut olla onnellinen näinä päivinä, joina olemme olleet eroitetut toisistamme. Minullekin on tämä aika ollut kauhea ijäisyys; ja kumminkin on minun joukkoni saanut käskyn lähteä Ahvenanmaalta Turkuun; meidän täytyy, armaani, erota iäksi."
"Vladimir", vaikeroitsi tyttö, "älä heitä minua!"