"Lapsi parka", sanoi Mustofin vapisevalla äänellä, "lähde kanssani
Turkuun!" Tämä tuuma oli yht'äkkiä juolahtanut hänen mieleensä.
"Lähdenkö kanssasi, Vladimir!" sammalsi Anna hämmästyen.
"Niin, Anna; sitä naista, jota olen vannonut rakastavani ja suojelevani, en minä voi hyljätä ja heittää", sanoi kapteeni. "Lähde kanssani", jatkoi hän hellästi rukoillen, "Turussa vihkii meidät pappi ja sitten muutamme tulevaan kotiimme vanhojen lehmusten suojaan elämään onnellisina rakkaudessamme."
Lapsekas, kokematon Anna kuunteli kapteenin ehdoitusta, mutta vaikka se näyttikin lupaavan lopettaa heidän surunsa ja kärsimisensä, saattoi se hänet kuitenkin levottomaksi. "Se olisi ihanaa", huudahti hän, "vaan mitähän isäni sanoisi?"
"Isäsi", sanoi Mustofin, "antaisi meille anteeksi, nähtyään että rakkaus voittaa kaikki. Hän tyytyisi sallimukseen ja vielä kerran siunaisi liittoamme."
"Voi, jospa se hetki ei olisi kaukana, Vladimir!" huoahti Anna.
Huokeasti olivatkin Annan epäilykset poistetut. Ainoa ehto, jonka hän teki, oli että Briitta muori otettaisiin mukaan, ja siihenhän kapteeni kernaasti suostui.
He päättivät siis lähteä Ahvenanmaalta seuraavana iltana, sitten kun Mustofin ensin oli seurannut joukkoaan ensimmäiselle levähdyspaikalle ja ehtinyt palata sieltä takaisin. Luvattuaan vielä kerran toisilleen uskollisuutta erosivat he iloisilla toiveilla toisistaan.
Samoin kuin linnunpoika turvautuu emänsä siipien suojaan, niin kiiruhti Annakin Brigitan syliin, kertomaan hänelle, mitä hän ja Mustofin olivat päättäneet.
"Hyvä lapsi, mitä olette luvannut!" huudahti Briitta muori kauhistuen. "Vaikka isänne käytös onkin kova ja ankara", jatkoi hän, "tulee minun kumminkin varoittaa teitä. Tällä hetkellä tunnen minä olevani teille äidin sijassa, ja sentähden rukoilen minä teitä, lapseni, luopumaan hurjasta yrityksestänne."