"Te sanotte rakastavanne minua kuin äiti", sanoi Anna ja talutti Brigitan akkunan luo, josta pimeä talvi-ilta kolkosti häämöitti sisään, "vaan äiti ei koskaan murtaisi lapsensa sydäntä. Jos minun täytyy erota Mustofinistä, haen minä kuolemaa avannosta, joka on tuolla jäällä. Minä jään kotiin, jos niin tahdotte — —"
"Jumala siitä minua varjelkoon!" virkkoi Briitta-muori peljästyksissään, sillä hän ei laisinkaan epäillyt, että vimmastunut tyttö täyttäisi uhkauksensa. "Rauhoittukaa, lapseni!" sanoi hän hellästi. "Minua ette voi moittia ankaraksi ja kovaksi, sillä ainakin minä tahdon siunata Mustofinin ja teidän rakkauttanne ja uskollisesti seurata teitä."
Tyytyväisenä katseli pastori seuraavana päivänä, miten Sundin pitäjään majoitettu osasto venäläistä sotaväkeä musiikin soittaessa marssi tiehensä. "Jumalalle olkoon kiitos!" huoahti hän kevenneellä mielellä. "Nyt palajaa rauha sekä Annalle että minulle, ja kunhan vaan ensi tuskat haihtuvat, on isällinen rakkauteni jälleen vuotava tyttäreni sydämeen, niinkuin virkistävä aamusade lankee maahan."
Päivä kului, ilta lähestyi ja käsissä oli hetki, jota Mustofin ja Anna olivat vavisten odottaneet.
Brigitta ja hänen nuori emäntänsä olivat valmiit lähtemään. Anna avasi jo oven, mutta lukemattomat muistot heräsivät silloin hänessä, oli kuin sadat kädet olisivat pidättäneet häntä lapsuuden kodin kynnyksellä.
"Kiiruhtakaa, lapseni, kapteeni odottaa", muistutti Briitta.
Ääneti hiipivät he porstuan läpitse, ja kun olivat tulleet pihalle, katsahti Anna katuvaisena, ikäänkuin anteeksi anoen, isänsä ikkunaan, mutta se oli pimeä. Kynttilä oli jo sammutettu yöksi.
Lupauksensa mukaan oli Mustofin portilla heitä vastassa. Hervotonna nojautui Anna hänen käsivarteensa ja ääneti kulkivat he eteenpäin illan pimeässä. Kappaleen matkaa kartanosta oli uskollinen Feodor kuomire'en luona odottamassa heitä. Kuiskaten lohduttavaisia sanoja Annalle nosti Mustofin hänet Briitta muorin rinnalle, istahti itse keveästi kuskilaudalle ja tarttui ohjaksiin.
"Ei mitään pelkoa", sanoi hän, "ulapat ja salmet ovat vahvassa jäässä ja oppaamme on luotettava."
Ja tuulen nopeudella kiidettiin sitten suorinta tietä Turkua kohden. Ohimennessä näki Anna vilahdukselta ristin äitinsä haudalta, mutta katsoessaan taivaalle oli hänen äitinsä tähti peittynyt synkkään pilveen. Hän painoi päänsä Brigitan olkapäähän ja itkeä nyyhkytti.