"Tämän seurakunnan nuoret kristityt, joille näinä päivinä alkaa koetus-aika lutherin-opin pääkappaleissa, uudistavat tavallisesti kasteensa liiton kolminaisuudensunnuntaina, toukokuun lopulla."
"Siihen on siis lähes kolme kuukautta!" huudahti Mustofin maltittomasti, "eikö tätä aikaa voi lyhentää?"
"Kapteeni", sanoi tuomiorovasti ankarasti, "asia, joka usein määrää koko elämämme ajatustavan, ei ole punnittava yhtä välinpitämättömästi kuin moni muu."
"Te olette oikeassa, kunnianarvoinen herra", sanoi Mustofin, "minä en tahdokaan olla esteenä tämän tytön henkiselle menestykselle, vaan odotan aikaa, jolloin voin vaatia hänet omakseni."
"Sitä vastaan ei minulla mitään ole", sanoi tuomiorovasti, "kun morsiamenne on päästetty ripille, vihin minä teidät, jos itse sitä silloin vielä haluatte, mutta sillä ehdolla, että pastori Mörck siihen antaa suostumuksensa, sillä minä pidän arvossa isän oikeuden ja virkaveljeni mielipiteet."
"Lapseni", jatkoi hän Annalle, "kääntykää isänne puoleen — oma sydämenne on parhaiten kuiskaava teille, mitä teidän tulee sanoa — rukoilkaa hänen hyvyyttään ja rakkauttaan, ja hän antaa teille anteeksi, hän siunaa teitä, sillä ilman isän siunausta on elämämme erämaa. Painakoon Jumala sieluunne ne pyhät opetukset, joita teille kohta jaetaan, ja tehkööt ne teidät onnelliseksi sekä tässä että tulevassa elämässä. Amen!"
Isällisesti siunaten ojensi tuomiorovasti Gadolin kätensä näiden nuorten ylitse. Kunnioituksella suutelivat he sitä ja läksivät sitten pois.
He olivat pettyneet toiveissaan; elämän koettelemukset painoivat tutkaimensa heidän sydämiinsä.
"Älä sentään huolestu", sanoi Mustofin Annalle jättäessään hänet Brigitan hoitoon ja lähteissään omaan kortteeriinsa, "minun rakkauteni on voimallinen, se on suojeleva sinua myötä- ja vastoinkäymisessä."