Pastori nosti tyttärensä ylös tuosta rukoilevasta asennosta. Nuhtelematta häntä sanallakaan lausui hän juhlallisesti: "Mitä te kumpikin lapsellisessa ymmärtämättömyydessänne olette rikkoneet, annan minä kernaasti kaikesta sydämestäni anteeksi. — Tule, tyttäreni, lähde täältä ja palaja kanssani entiseen paikkaasi kotilieden ääreen."
Näissä sanoissa, joissa isänrakkaus koko valtaavassa suuruudessaan tuli näkyviin, oli vetovoimaa. Ne sattuivat syvästi Annaan, eikä hän osannut vastata sanallakaan.
"Pian seisoo taas metsä, jota sinä niin suuresti rakastat, keväimen kukoistuksessa", jatkoi isä, "meren hyrskyvät aallot ja raikkaat tuulet viehättävät jälleen mieltäsi — ja kaikki on oleva entisellään. Tule, tyttäreni, rientäkäämme! Kodin ovet ovat avoinna sinulle."
Pastorin silmät loistivat ja hän tarttui tyttärensä käteen, mutta tämä veti kätensä hitaasti pois. "Minä en voi, isä", nyyhkytti tyttö.
"Lapsi parka, ethän ole voinut antaa minun tulla tätä pitkää matkaa palatakseni yksin takaisin", sanoi isä; hän puhui lempeästi ja vakuuttavaisesti niinkuin sairaalle, jota turhaan pakoitetaan nauttimaan parantavaa lääkettä.
"Tyttäreni, ruusut lakastuvat kotona akkunallasi, ne kaipaavat sinun hoitoasi, varpusetkaan eivät enää visertele räystään alla, kaikki kuihtuu ja menehtyy, kun sinä olet poissa. Tule, rakas lapsi, tule!"
"Minä en voi palata", sanoi Anna, "sillä minä olen luvannut itseni Mustofinille vaimoksi. — Olet antanut minulle anteeksi, isä, oi, — älä siis kiellä minulta siunaustasikaan!"
"Minun mielipiteeni avioliitostasi on sama kuin ennenkin, eikä sitä voi mikään muuttaa", sanoi isä ankarasti. "Voisinko sitten siunata teitä, en, se on mahdotonta! Tyttäreni", jatkoi hän lempeämmin, "Mustofinistä eroitettuna olet sinä pian unohtava hänet ja löydät rauhan täyttäessäsi velvollisuutesi. — Minä lähden itse puhuttelemaan kapteenia, että hän vapauttaa sinut noista valoista, joita sinulla, ala-ikäisellä lapsella, ei ollut oikeus tehdä."
"Älä mene, isä", rukoili Anna hartaasti, "älä mene, sillä vaikka minun lupaukseni eivät olekaan sitovat maallisen lain edessä, ovat ne kumminkin pyhät sen lain nojalla, jonka Jumala on kirjoittanut sydämeeni."
"Hyvä Jumala, mikä mielenhäiriö!" huudahti isä. "Näinkö minä olen opettanut tyttäreni vaeltamaan oikeuden tietä? Perustuen isälliseen valtaani vaadin minä sinun tottelemaan!"