"Isä", sanoi Anna, "en tahtoisi saattaa sinulle surua — rakastanhan minä sinua niin suuresti! Oi, ole nytkin niinkuin muinen minulle lempeä ja hyvä isä, äläkä tee minua onnettomaksi, sillä ilman Vladimiriä on elämäni murtuva kuin santarae matkamiehen jalan alla."
Pastorin sydän heltyi jälleen ja hän puhui lempeästi tyttärelleen, nimitteli häntä suloisimmilla nimillä ja pyysi hänen olemaan hyvä ja tottelevainen lapsi. Onneton tyttö kimmurteli kuin kuolemantuskissa; hänen sielunsa taisteli lapsellisen kuuliaisuuden ja Mustofinin rakkauden välillä, mutta tälläkin kertaa voitti jälkimmäinen.
"Minä olen pannut kohtaloni Mustofinin käteen", sanoi Anna vihdoin lempeästi mutta päättäväisesti, "enkä voi toisin tehdä, tulkoon sitten onni tahi onnettomuus."
"Mikä uppiniskaisuus!" huudahti pastori. "Neljäs käsky, jonka jo pienenä sopertavana lapsena opit katekismuksestasi, on siis ollutkin tyhjää ulkolukua!" Tuo muutoin niin rauhallinen ja hiljainen mies oli kauheasti raivoissaan, hänen silmänsä säihkyivät ja huulensa vapisivat surusta ja vihasta.
"Katuvaiselle lapselle", jatkoi hän, "olisin mielelläni antanut anteeksi, mutta nurjalle ja niskoittelevalle en — minä — voi — — minun täytyy — kirota häntä — — —"
"Oi, isä, ole armollinen!"
"Sinä olet itse näin tahtonut", sanoi pastori. "Oli minullakin kerran lapsi", jatkoi hän katkerasti, "mutta nyt ei ole enään. Mene, onneton, ja nauti vääryydellä saatua onneasi Mustofinin kanssa, mutta tiedä, että isäsi kirous seuraa sinua ja sinun avioliittoasi ja muista, että Herra sinun Jumalasi on ankara kostaja, joka etsii isäin pahat teot lasten päälle kolmanteen ja neljänteen polveen!"
Pastori oli lausunut nämä sanat katsomatta tyttäreensä, eikä hän nytkään poistuessaan huoneesta suonut hänelle silmäystäkään jäähyväisiksi. Kenties olisikin isän sydän vielä kerran heltynyt, kun hän olisi nähnyt tyttärensä epätoivossaan rukoillen ojentavan käsiään. — Anna tahtoi sanoa jotain, mutta kieli ei täyttänyt tehtäväänsä, ja hän vaipui tainnuksiin.
Eteisestä kuului poistuvan miehen voihahdus ja hänen väsynyt, hidas käyntinsä. Ovi sysättiin tuimasti kiinni ja isän ja tyttären välillä oli kirous.