Nuoren soturin kasvoissa kuvastui hänen tätä sanoessaan syvä surumielisyys, mutta pian voitti hän mielenliikutuksensa ja jatkoi iloisesti:
"Kiitetty olkoon pyhä Nikolaus, kaikkein uskovaisten venäläisten suojelija! En tarvitse siis oleksia täällä yksinäni ja mykkänä, sillä rupeattehan te, neiti Mörck, tulkikseni?
"Kernaasti kapteeni Mustofin", vastasi Anna ystävällisesti, saatuaan ensin isältään myöntäväisen silmänluonnin.
Heti rupesikin nyt pastori Mörck puhelemaan vieraansa kanssa, niin että
Anna jo paikalla sai täyttää lupaustaan niin hyvin kuin taisi.
Toimelias Briitta oli tällä aikaa laatinut illallisen ruokasaliin, ja yksinkertaiselta, melkein puutteelliselta näytti tuo avara matala huone, johon pastori ja hänen tyttärensä nyt saattoivat vieraansa, mutta niin siistiä ja puhdasta oli siellä kaikki, että ylellisyydessä kasvanutta Mustofiniäkin se oikein miellytti ja hartaasti teki hän ristinmerkin kuunnellen tajuamatta lyhyttä rukousta, jonka isäntä aterian alussa vakavasti lausui. Yksinkertainen oli Briitan laitoskin, mutta ei suinkaan ylenkatsottava. Olihan siinä Ahvenanmaan kuuluisaa juustoa, kullankeltaista voita, mehevää maitoa ja kypsiä, maukkaita vattuja.
Ei kellään näyttänyt kumminkaan olevan oikeaa ruokahalua, eikä mielialakaan ollut juuri vilkas, sillä vaikka vieraan kohtelias ja hieno käytös miellyttikin pastoria ja vaikk'ei hän hetkeksikään unohtanut isännän velvollisuuksia, kangistivat hänen povessaan taistelevat ristiriitaiset tunteet tavallista jäykemmäksi hänen vakavan olentonsa. Annaa taas rasitti liiaksi nuoruuden kainous, tottumaton kun oli seuraelämään, eikä hän omasta puolestaan rohennut sanoa mitään vieressään istuvalle nuorelle soturille, joka väliin ihannellen katsahti häneen.
Ilta olikin jo käynyt myöhäksi, ja kohta aterian jälkeen kysyi sentähden pastori, eikö kapteeni Mustofin, joka päivän vaivaloisesta matkasta oli väsyksissä, halunnut päästä levolle. "Rauhallinen uni", sanoi hän, "on meille suotu tuudittamaan sielumme lepoon ja virkistämään väsyneet jäsenemme."
Kernaasti seurasi Mustofin isäntänsä ystävällistä kehoitusta ja toivotettuaan hänelle hyvää yötä, suuteli hän Annan pienoista kättä, joka suosionosoitus, niin tavallinen kuin se tähän aikaan olikin, nosti hienon punan neidon kasvoille.
Kun kapteeni sitten lähti huoneesensa, johon Briitta pieni lamppu kädessä häntä saattoi, kohtasi hän portailla uskollisen palvelijansa Feodorin.
Feodorissa oli tuota melkein orjallista uskollisuutta, joka on omituista venäläisissä palvelijoissa. Herransa edestä oli hän valmis menemään vaikka tuleen, kärsimään nälkää, vilua, mitä tahansa; eikä se kumminkaan ollut matelevaa nöyryyttä, ei, se oli vapaata todellisesta rakkaudesta versovaa uskollisuutta.