Niin lepää, lepää kultain rauhassa
Ja nuku levollisna haudassa!
Jos joskus kuulet äänen kuiskaavan,
Sun turpees alle tykös tunkeevan,
Niin silloin rakkauttas muistuttelen
Ja lepoon päästäkseni toivottelen.
Vaan koska muiston kukka surkastuu
Sun haudallas ja kuihtuu, lakastuu,
Niin silloin, silloin lakastunut on
Ja rientää luokses — kultas onneton! —
(Esirippu laskeutuu).
End of Project Gutenberg's Bartholdus Simonis, by Evald Ferdinand Jahnsson