Ja pienet ja kauniit kuin purppura — simpukat! — Mutta tuo soitto julistaa, että evesti Burmeister on lähtenyt linnasta. — Ja kuin on hän tänne ehtinyt, sitte serkkuni! Hei!
Amalia.
Niin sitte?
Kaarle Olavi.
Me lähdemme sotaan! Sotaan, Amalia, katselemaan kuinka luodit lentävät vinkuen niinkuin hyttyset kesätiltana!
Amalia.
Ja sinä voit olla niin iloinen! Minä olen juuri pakahtua murheesta..
Kaarle Olavi.
Miksi murehdit Amalia?
Amalia.